KUN ELOKUVAN KATSOMISESTA TULEEKIN HAASTE
Parisuhteessa ei aina ole niin helppoa kuin voisi olettaa. Siis elokuvien katselu, ja siis lapsiperheessä. Viime aikoina on tullut muutamiakin esteitä vastaan tässä leffailtaa aloitellessa, tahi jopa sen aikana. Mutta mitä? No, kuulkaahan...
Ensinnäkin, taaperoikäinen lapsi pitää huolen, että äiti ja isä eivät turhan aikaisin pääse istahtamaan sohvalle, ja vielä toimettomina. Arki-iltoina työaamun kolkutellessa ovella tuntuu elokuvan aloittaminen kello yhdeksän jälkeen vähintään ilkivallalta auringonnousun aikaan. = KIIRE, unohdetaan 70% illoista. Jäljelle jää 30%
Kun kiireestä on päästy yli ja aletaan haaveilla elokuvaillasta:
- Katsotaanko joku elokuva?
- Joo, vois katsoa.
- Mitäs katsottaisiin?
- No pitäiskö katsoa jotain Netflixistä?
- Joo, tai Viaplaysta.
- No täällä olis tää. Ja tää kans. Tätä harkittiin sillon joskus.
- Toi vois kans olla, joo.
Reilusti yli puolen tunnin leffapalveluselailun ja surffailun ja päättämättömyyden ja Imdb:n tähditysten tutkimisen jälkeen voi todeta kellon olevan jälleen niin paljon, että pitäiskö vaan mennä nukkumaan, tai katsoa yksi jakso Uutta päivää. Joo. Uusi päivä. Sitä ehtii aina, onneksi on tullut taas niitä uusia jaksoja. = LIIKATARJONTA, unohdetaan 50% jäljelle jääneistä 30% illoista
Jos kuitenkin on päästy niin pitkälle, inhimilliseen kellonaikaan, että elokuva on laitettu päälle:
Välillä, valitettavan usein, jos elokuva ei pidä riittävästi otteessaan sortuu meistä kumpikin moniajoon, multi-taskaamiseen, cross-device -käyttäytymiseen (rakkaalla lapsella on monta nimeä)... Se puhelin on aivan liian helppo ottaa käteen ja nopeasti tarkistaa yksi jos toinenkin asia. Vartin kuluttua huomataan, että eipä tämä elokuva oikein jaksa kyllä kiinnostaa, ja eipä oikeastaan enää edes tiedä, mitä tapahtuu. = MONIAJO, unohdetaan 50% jäljelle jääneistä 15% illoista
Kun elokuvailta on alkanut todella lupaavasti, ja parhaassa tapauksessa elokuvakin on vaikuttanut hyvältä, tulee vastaan se kaikista salakavalin, viekkain ja ovelin: väsymys. Vain hetkeksi ihan pikkuisen suljet silmäsi. Etkä oikeastaan edes sulje. Seuraat elokuvaa, keskittyneesti. Ja hetken päästä heräät. Lopulta, puolen tunnin nuokkumisen ja joskus jopa nukkumisen jälkeen häpeillen tunnustat kumppanillesi nukahtaneesi ja pudonneesi aivan täysin elokuvan juonesta. "Kyllä sä voit katsoa tämän loppuun, jos haluat, mä voin katsoa sitten joskus myöhemmin." ...ihan kuin sitä koskaan ikinä tapahtuisi. = VÄSYMYS, unohdetaan 80% jäljelle jääneistä 7,5% illoista
Pieni laskutoimitus tähän väliin:
7,5% * 0,80 = 6%
7,5% - 6% = 1,5%
Jäljelle jää siis 1,5% illoista! Bileet!!
Kuten näette, elokuvan katsominen lapsiperheessä, ihan vain aikuisten kesken ei ole helppoa. Aikaa on niukasti, ja kun sitä on, nukahtaa uneen mystisesti kaikkein parhaimpienkin elokuvien aikana. Vertaistukiryhmän perustamista on tullut myös harkittua. Anonyymit elokuvankatsomattomat.