MISS PEREGRINE JA ARVOITUKSEKSI JÄÄNYT MAHDOTTOMUUS

Eilinen elokuvateatterikäynti oli melkoinen elämys. Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille oli juuri sitä perinteistä Tim Burtonin laatua, mitä muun muassa Corpse Bride ja Saksikäsi Edward. Ennakolta olin hivenen epäileväinen elokuvan suhteen, sillä Dark Shadows ja Frankenweenie olivat aikoinaan pienoisia pettymyksiä. Toisaalta, rima oli korkealla sellaisten super-hyvien leffojen jälkeen, kuten Liisa Ihmemaassa ja Jali ja Suklaatehdas.

Mistä pidin tässä eniten? Vaikea sanoa. Kai siitä Burtonmaisuudesta, jota on hankala sanoin selittää. Se sellainen tietynlainen todellisuuden ja fantasin rajoilla liikkuva maailma, joka hänellä on taitona luoda. Mutta tietenkin elokuvan juoni oli myös mielenkiintoinen ja ajatuksia kutkuttava. 3D ei ole monessakaan elokuvassa jaksanut aiheuttaa positiivisia ajatuksia, mutta tähän se tuntui tuovan ihan oikeaa lisäarvoa. Ehdottomasti siis elokuva, joka pitää nähdä isolta screeniltä.



Yhtä asiaa jäin kuitenkin miettimään teorian tasolla jo elokuvan aikana (ja joka edelleenkin vaivaa mieltäni). Jos Neiti Peregrinen luoma silmukka kestää 24 tuntia, ja sen nollauksen yhteydessä kaikki muuttuu taas 24 tuntia aiempaan. Ja samaa päivää eletään aina uudestaan ja uudestaan, eivätkä esimerkiksi ihmiset sen sisällä vanhene. ...niin, miten on vaikkapa mahdollista säilyttää asioita tallessa silmukassa? Eikö silmukkaan tuotujen asioiden kaiken logiikan mukaan pitäisi kadota nollauksen yhteydessä? Onko tässä nyt joku juttu, mitä en ymmärrä? Hyvä kirjailija Ransom Riggs, voisitko selittää, miten tämä on mahdollista...


- Jenni